Työttömyysturvalain muutokset

26.2.2024

Suomen hallitus on suunnitellut ja jo toteuttanut useita heikennyksiä työttömyysturvalakiin. Voimaan on jo astunut joukko heikennyksiä työttömyysturvaan, ja suunnitteilla olevat muutokset koskevat eniten vuorotteluvapaata ja aikuiskoulutustukea. 

  • Työttömyysturvalla tarkoitetaan ansiopäivärahaa, peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea. 
  • Vuorotteluvapaa tarkoittaa 100–180 päivän mittaista taukoa työstä, jonka aikana vähintään 20 vuotta työskennellyt henkilö voi saada vuorottelukorvausta (70 % ansiopäivärahasta). 
  • Aikuiskoulutustuki on rahallinen tuki, jota myönnetään työntekijälle tai yrittäjälle ammatillista kehittymistä tukeviin opintoihin enintään 15 kuukauden ajan.

Tälle sivulle on koottu tietoa muutoksista sekä aikataulusta. Tiedot on saatu Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ:n sivuilta. Sivun lopussa on vielä tarkempaa tietoa vuorotteluvapaan ja aikuiskoulutustuen muutoksista.

Hyväksytyt muutokset 

voimassa viim. 1.4.2024 alkaen

  • omavastuuaika 7 arkipäivää eli työttömyysturvaa ei makseta 7 ensimmäiseltä arkipäivältä
  • ei suojaosaa eli mahdolliset palkkatulot työttömyyden aikana vähentävät heti maksettavan etuuden määrää
  • ei lapsikorotusta eli elatusvelvollisuutta ei oteta huomioon työttömyysturva määrässä
  • lomakorvaus jaksotetaan eli työsuhteen päättyessä könttänä maksettu lomakorvaus pitämättömistä lomapäivistä viivästää työttömyysturvan alkamista

voimassa 2.9.2024 alkaen

  • Ansiosidonnaista voi saada, kun on työskennellyt vähintään vuoden sinä aikana, kun on kuulunut työttömyyskassaan. Selkosuomeksi: sinun tulee kuulua kassaan vähintään vuosi sekä työskennellä vähintään vuosi kassan jäsenenä, jotta voisit saada ansiopäivärahaa.
  • Ansiosidonnaista voi saada, kun on ansainnut palkkaa minimieuromäärän kuukaudessa (vuoden ajan). Selkosuomeksi: jatkossa ei ole väliä sillä, kuinka paljon olet työskennellyt tuntimääräisesti, vaan euromäärä (ansaittu vähintään 930 e/kk) ratkaisee sen, onko sinulla oikeutta ansiopäivärahaan.

Valmistelussa olevat muutokset

mahdollisesti voimaan viimeistään 2.9.2024 alkaen

  • työttömyysturvan määrää porrastetaan työttömyyden keston perusteella eli mitä pidempään olet työttömänä, sitä vähemmän saat tukea
  • työskentely palkkatuella ei kerrytä oikeutta ansiopäivärahaan eli ainoastaan varsinainen palkkatyö oikeuttaa ansiopäivärahaan riittävän työskentelyn jälkeen
  • ei ikäsidonnaisia poikkeuksia työttömyysturvassa
  • ei oikeutta vuorotteluvapaaseen (1.8.2024 alkaen)

Vuorotteluvapaan ja aikuiskoulutustuen muutokset tarkemmin

Vuorotteluvapaajärjestelmä on tarkoituksena lopettaa. Vuorotteluvapaa tarkoittaa sitä, että henkilö jää työstä vapaalle korkeintaan puoleksi vuodeksi ja työnantaja palkkaa samalle ajalle työttömän henkilön.  Vuorotteluvapaan ajalta ei makseta palkkaa, vaan vuorottelukorvausta.

Vuorotteluvapaajärjestelmää ollaan lakkauttamassa 1.8.2024 alkaen. Hallituksen esityksen mukaan lakkauttaminen tulisi voimaan siten, että vuorotteluvapaan voisi aloittaa vielä 31.7.2024. Heinäkuussa alkanut vuorotteluvapaa voisi jatkua koko 180 kalenteripäivän enimmäismäärän. (lähde TYJ)

Kelan sivuilta löydät yksityiskohtaista tietoa vuorotteluvapaasta ja vuorottelukorvauksesta.

Hallituksen esityksen mukaan aikuiskoulutustuen ja ammattitutkintostipendin lakkauttava laki tulisi voimaan mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 1.6.2024. Tämän jälkeen aikuiskoulutustukea voisi myöntää vain opintoihin, jotka alkaisivat ennen 1.8.2024. 

Siirtymäaika kestäisi vuoden 2025 loppuun, jonka aikana olisi mahdollista hakea lisää tukioikeutta sekä tuen maksua, jos sekä opinnot että tukikausi alkaisivat viimeistään 31.7.2024.  Jos opinnot ja tukioikeus ovat alkaneet viimeistään 31.7.2024, tuen maksamista jatketaan aiemmin annetun päätöksen voimassaolon mukaisesti. (lähde Työllisyysrahasto)

Aikuiskoulutustuen virallisilta sivuilta löydät aikuiskoulutustuen muutoksesta usein kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia niihin.